Transkoodausgeeni

Kun 1800-luvun alkupuolen Britanniassa, pääosin hevosvetoisen liikenteen seassa alkoi liikkumaan ensimmäisiä höyrykäyttöisiä vaunuja, säädettiin muun liikenteen ja jalankulkijoiden turvaksi uusi laki. Tämän lain mukaan, jokaisen yleisellä tiellä liikkuvan höyryvankkurin edellä tuli kulkea kävelevä mieshenkilö, joka punaista lippua heiluttaen ja torveen puhaltaen varoitti muuta liikennettä saapuvasta höyryvankkurista.

Höyryvankkurien kasvattaessa suosiotaan, joku kaikkein terävä-älyisimmistä briteistä sai, monarkiassa kun oltiin - todellisen kuningasajatuksen:

"...mutta Sir, eikö nyt kuitenkin olisi kaikin puolin kätevämpää kiinnittää se torvi kulkuneuvoon itseensä, kuin juoksuttaa torvensoittaja-lipunheiluttajia jokaisen höyryvankkurin edellä pitkin imperiumia?"

Kaikkien brittien, varmasti myös torviaan kesät talvet soittaneiden lipunheiluttajien mielestä idea oli loistava. Jolly good! Anyone fancy a pint?
 

Kun höyryvankkurit kehittyivät edelleen autoiksi, jokaiseen asennettiin jo tehtaalla äänitorvi. Ja autotekniikan kehittyessä, kehittyivät myös autojen merkinantolaitteet: keksittiin suuntamerkinantolaitteita, jarruvalot ja vilkkuvaloja viranomaistarpeisiin. Äänitorvikin kehittyi muun tekniikan mukana käsin pumpattavasta torvesta sähköiseksi äänimerkinantojärjestelmäksi ja onkin mielenkiintoista, että vielä nykyäänkin puhutaan sujuvasti torvesta (engl. car horn), vaikkei torvia ole autoissa nähty yli puoleen vuosisataan.

Kaikesta päätellen äänitorvi on varmasti - kääntyvien etupyörien, ratin ja jarrujen jälkeen - yksi autoiluhistorian vanhimmista ja merkittävimmistä liikenneturvallisuutta parantavista keksinnöistä. Äänitorvi on ollut autoilun alkuhetkistä lähtien hyödyllinen, tarpeellinen ja maailmanlaajuisesti hyväksytty liikenneturvallisuutta parantava oheislaite.
 

Mutta: ei kuitenkaan Suomessa. Toisin kuin kaikissa maailman muissa maissa, Suomessa auton äänimerkinantolaitteen käytön vaikutus liikenneturvallisuuteen on päinvastainen. Suomessa äänimerkin käyttö on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen vakavia vaaratilanteita.

Kun muualla maailmassa autoilija antaa pyöräilijälle äänimerkin "tyyt-tyyt", pyöräilijä prosessoi korviensa välittämän informaation viestiksi siitä, että auto on lähestymässä ja oman turvallisuuden nimissä kannattaa lopettaa kaivonkansien kiertäminen ajoradan puolelta, ainakin siksi aikaa, kunnes äänimerkin antanut ajoneuvo on mennyt ohitse.

Kun Suomessa autoilija antaa pyöräilijälle äänimerkin "tyyt-tyyt", joka ikinen äänimerkin kuullut prosessoi korviensa välittämän informaation viestiksi siitä, että joku haluaa tapella.

Tähän erikoiseen ilmiöön on kuitenkin syy, joka löytyy geenitasolta. Lyhyesti, kyse on siitä, että ihmisen ulkokorva vastaanottaa ilmassa etenevän äänen, joka muuttuu tärykalvon värähtelyiksi, joka välittyy edelleen välikorvan kautta sisäkorvassa olevaan simpukkaan. Simpukassa olevan basilaarikalvon värähtely käynnistää prosessin, jonka seurauksena syntyy kuulo-tasapainohermoa pitkin etenevä hermoimpulssi, joka päätyy isoaivokuoren kuuloalueelle.

On asiantuntijoillekin aivan uutta tietoa, että tyypillisesti vain suomalaisesta geeniperimästä löytyvä transkoodausgeeni kääntää kuuloreseptoreista lähtevän hermoimpulssin merkitykseltään täysin toiseksi. Tällaisessa tapauksessa tietyllä taajuudella annettu merkkiääni "tyyt-tyyt" muuntuu vihamielisiksi ja kielellisesti loukkaaviksi yksiköiksi; sanayhdistelmiksi tai jopa kokonaisiksi lauseiksi.

Varoitussignaalin transkoodattu merkitys vaihtelee riippuen vastaanottavan henkilön herkkyydestä, vireystilasta, muistikuvista ja opitusta tiedosta, mutta viestin sävy on poikkeuksetta vihamielinen. Muistisääntönä voidaan pitää, että lievimmilläänkin "tyyt-tyyt" saa suomalaiskorvassa merkityksen "Painu helvettiin siitä, idiootti!"

Tästä voimme päätellä ja myös ymmärtää paremmin, että äänimerkin käyttäminen suomalaisteillä voi aiheuttaa vakavia vaaratilanteita ja konflikteja.
 

Looginen ratkaisu ongelmaan olisi tietenkin sellainen, että painettaessa auton äänimerkinantolaitetta, äänen "tyyt" sijaan, merkinantojärjestelmästä kuuluisi hyvin nöyrällä, heiveröisellä ja pahoittelevalla äänellä: Anteeksi... pääsisinkö ohi...?

Suomessa kun on lähtökohtaisesti tapana olla aina pahoillaan.

Tällainen ratkaisu on kuitenkin mahdoton toteuttaa käytännössä, sillä niin Suomen laissa ja asetuksissa kuin myös EU:n direktiiveissä on erittäin tarkasti määritelty, millainen auton äänimerkin tulee olla ja millaiseen desibeli- ja hertsihaarukkaan sen on sovittava. Puhuttu lause auton äänimerkkinä ei koskaan tulisi täyttämään näitä kriteereitä.
 

Tästä umpikujasta on kuitenkin ulospääsy, eikä pyörääkään tarvitse keksiä uudelleen. Ratkaisu on lähettää kirje Englannin kuningattarelle:

Your Majesty,

I hope that you are enjoying a fine autumn. We are having a small problem related to mixing Finnish genes with international traffic safety culture. After careful consideration I have decided to ask for your Highnesse's help.

To put it very short, I would like to know if you still have any of those early 1800's signaling devices (horns and red flags) left? We would be interested to re-use them in Finnish traffic.

I appreciate any feedback you may have.

Yours truly,

Mr T.