Toisistaan kolmekymppiset

Olinpa muutama kesä takaperin perinteikkään helsinkiläisen seurusteluravintolan, Kaivohuoneen asiakkaana. Olin pysähtynyt istumaan tanssilattian läheisyydessä olevalle sohvantapaiselle, kun minua jututtamaan saapui minulle tuntematon, oikein viehättävä ja tyylikkäästi pukeutunut, pikaisen arvioni mukaan noin kolmekymppinen nainen. Nainen esittäytyi ja istui seuraani. Keskusteltuamme jonkin aikaa hän kysyi, haluaisinko lähteä tanssimaan.

En oikeastaan halunnut, sillä kohtuullisesta rytmitajustani ja kaikista muista häikäisevistä ominaisuuksistani huolimatta, tanssiminen ei koskaan ole ollut minun "juttuni" - ja olenpa myös enemmän kuin kohtuullisen varma, että Marco Bjurström kääntyisi haudassaan¹ jos saisi koskaan tietää minun tanssineen julkisella paikalla irvokkaasti kuin Tyrannosaurus Rex.

Tämän tosiasian valossa en siis halunnut lähteä parketille nolaamaan itseäni tai varsinkaan tanssipariani, joten yritin väistää kysymystä kohteliaasti:

- Kiitos kutsusta, mutta enhän minä, vanha mies, jaksa enää tanssia.
- No et sinä nyt niin vanha ole, ihmetteli nainen.
- Taidanpa kuitenkin olla, vastasin.
- No kuinka vanha? Mieheltähän saa kysyä.
- Haluaisitko arvata...?

Nainen otti kauniille kasvoilleen korostetun arvostelevan ja mittailevan katseen ja arvioi sitten ikääni hyvin huolellisesti tarkastellen - ja antoi sitten tuomionsa:

- No ok... olisin sanonut 28, mutta kun nyt nimenomaan sanoit olevasi vanha niin sanotaan nyt sitten vaikka... 31. Menikö pahasti yli?
- Hmm. Ei oikeastaan mennyt... yli.
- Lähelle kuitenkin?
- No ei varsinaisesti.
- Siis miten niin? Kuinka vanha sitten olet?
- Olen kolmekymmentäkahdeksan.

Sillä hetkellä nainen kauhistui ja vetäytyi silmänräpäyksessä, kuin salamaniskun saaneena vähintäänkin puolitoista metriä kauemmaksi, niin kuin olisin juuri kertonut sairastavani isorokkoa:

- Kolmekymmentäkahdeksan! huudahti nainen silmät suurina.
- Ööö... niin, vastasin, tuntien yllättävää ja äkillistä ikähäpeää.
- Siis... sähän oot yhtä vanha kuin mun ÄIDIN poikaystävä...!!!

Niin totta kuin asia varmasti olikin, tämä kommentti oli niin ennenkokemattoman ainutlaatuinen, että purskahdin nauruun.

- No, mutta kerrohan äidille terveisiä, sain kuitenkin sanotuksi, jolloin äkillisen kiusaantuneeksi muuttunut tunnelmakin alkoi yllättäen hieman kohentua.

Myöhemmin reaktion syykin selvisi, sillä järkyttynyt tyttöparka oli vain 21-vuotias. Ja ihan hyvin olisi voinut olla 28-30, joten aivan yhtä pieleen meni minunkin arvioni. Merkittävin poikkeama oli oikeastaan vain se, että minun isäni "tyttöystävä" on jo yli kuusikymmentä.

Kaksisuuntaisesta optisesta harhasta huolimatta, tai ehkäpä sittenkin juuri sen ansiosta ilta oli ravintolaillaksi oikein viihdyttävä.

¹⁾ Olettaen tietenkin, että Marcosta olisi aika jo jättänyt.