Suruvaippa

Mitä mahtavatkaan ajatella hyönteiset? Onko hyönteisillä persoonallisuus? Ovatko jotkut yksilöt luonteeltaan toisia ilkeämpiä? Entä mahtaako hyönteisten keskuudessa esiintyä kiusaamista tai nälvimistä? Selitelläänkö kiusaajahyönteisten käytöstä traumaattisella toukka- tai kotelovaiheella?

Miettikäähän mitä tapahtuisi, jos perhosten aatelistoa edustava ritariperhonen (Papilio machaon) ja rock-henkisempi kovis, pääkallokiitäjä (Acherontia atropos) olisivat viikonloppuna pörräämässä, kun heitä vastaan räpyttelisi ujonpuoleinen, hintelä ja kumpaakin hieman pienikokoisempi suruvaippa (Nymphalis antiopa).

Valitettavan "normaali" jatkumo tälle kuvitteelliselle kohtaamiselle olisi, että nämä kaksi isompaa - tietenkin - kiusaisivat suruvaippaa, tönisivät ja lällättelisivät ja tekisivät pilkkaa tämän nimestä: Häh häh hää, itkepäs nyt meille vähän senkin suruvaippa. Bu-huu. Voooi... onko ihan siipi maassa nyt suruvaipalla. Niäh niäh. Suruvaippa-puruvaippa. Lällällää ja rällällää...

Ja sitten suruvaippa arvatenkin pakotettaisiin punnertamaan vähintään sata kertaa Jänis istui maassa-lastenlaulua laulaen.
 

Ai niin. Nyt ei ollutkaan puhe ihmisistä.
 

Minä nimittäin haluan uskoa, etteivät perhoset näiltä osin ole ollenkaan ihmisten kaltaisia, vaan mukavaa, rentoa, ystävällistä, sosiaalista ja reilua porukkaa, jolloin kohtaaminen sujuisi seuraavasti:

- Suruvaippa... moi - vieläkö muistat? Taidettiin olla ihan toukkia kun viimeksi nähtiin, onpa kiva tavata pitkästä aikaa! Lähdetkö mukaan pikku piknikille? Käydään vaikka Porvoossa, siellä piisaa pietaryrttiä. Let's lennetään!