Riemua ihottumasta

Muistan joskus pikkupoikana kiiruhtaneeni innostuneena katsomaan "parkkipaikalle laskeutuvaa helikopteria" ja pettyneeni kun ei ollutkaan helikopteria vaan aprillipäivä. Tuon tapauksen jälkeen en ole muistaakseni kertaakaan mennyt retkuun.

Menneenä aprillipäivänä ajattelin pääseväni helpolla, vaikka lapsillani olikin aikaisempaa vakaampi aprillaamisvietti. Lapset yrittivät uutterasti saada minua harhautettua katsomaan milloin mitäkin jänistä tai vastaavaa, mutta totesin vain että aprillia vaan itsellenne, mutta en nyt sentään ihan noin helppoihin mene. Kun aprillausyritykset kuitenkin olivat jokseenkin päivänselviä, oli helppo olla menemättä halpaan. Eihän isiä nyt ihan noin vaan huijata.

Ehdin jo hetken ajatella, pitäisikö nyt lasten mieliksi "uskoa" joku heidän aprillauksistaan, mutta pahin narrausinto laantui siirryttyämme pihalta sisälle ja aprillaaminen unohtui.

Myöhemmin aprillipäivän iltana, lasten iltapalan ja ohjattujen iltatoimien jälkeen, juuri ennen nukkumaan menoa, eskarilaistyttäreni muisti vielä lähteä rasvaamaan talven kuivattamia käsiään.

- Käy vaan, hyvä kun muistit, sanoin.
Hetken päästä vessan suunnalta kuului iloinen ääni:
- Isi, arvaa mitä, tää ihottuma on melkein kokonaan parantunut!
- Ai niinkö? No mutta sehän on kiva juttu, vastasin, ilahtuen itsekin.
- Aprillia, eipäs oo!!! huudahti siihen tyttäreni nauraen voitonriemuista ja täydellisen ansaittua naurua.
 

Aprillia, syö silliä ja juo Ceralan®-keramidivoidetta päälle.