Ahaa-elämyksen vastakohta

Tiedättekö, mikä on ahaa-elämyksen vastakohta? Minä luulisin tietäväni. Joskus nimittäin saattaa ihan tavallinenkin yksityishenkilö tulla äkkiarvaamatta tempaistuksi nykyhetkestä kauas tulevaisuuteen täydellisen epätodellisen olotilan vallassa, kuten itse asiassa hiljattain tapahtuikin eräänä arkisena iltapäivänä, näennäisesti aivan tuikitavallisen puhelinkeskustelun aikana.

Puhelun aikana linjalla oli häiriöitä. Ja näiden häiriöiden seurauksena tai niiden myötävaikutuksella tuntui tapahtuvan jonkilainen aikasiirtymä. Puhelun aikana tapahtui jotakin merkillistä, joka muutti koko vallitsevan tilanteen aivan toiseksi: jokin vaikutti siirtäneen keskustelijat yli kaksikymmentä vuotta ajassa eteenpäin.

Ennen aikahyppyä olin mielestäni puhunut peruskoulun toista luokkaa käyvän tyttäreni kanssa, mutta yhtäkkiä linjalla tuntui olevan pahinta kolmenkympin kriisiään elävä, vauvakuumeisten sukulaistensa ja sulhasensa perheenlisäysssuunnitelmia raivokkaasti vastustava tuore morsian.

(titi-tyy-tyy titi-tyy-tyy titi-tyy-tyy tii)

- Haloo, isillä.
- Moi. Mä oon tullut nyt koulusta kotiin.
- Kiva kun soitit. Oliko hauska päivä?
- Oli. Ja arvaa mitä isi. Mummikin on täällä.
- Niin pitikin, mummilla oli tänään se vapaapäivä.
- Mummi sa... ...ken, et... ...dä... ...sin ja va... ...te...aa me...os
- Nyt vähän pätkii...
- Mä ...n ne ...sta ...lla
- Kuuluu tosi huonosti...
  (hurrrr - skriiiik - krääh)
- Haloo...?
- ...mi sa.. ...tä va... ..it... ...aa ...nä ...kolle.
- Haloo? Kuuluukohan nyt paremmin?
- ...niin sanoin mummille, että mä en halua tehdä vielä lapsia.
- Nyt meni tuo alku vähän ohi... siis mistä oli kyse?
- Siitä, ettei mun mielestä niitä tarvii tehdä. Ainakaan vielä.
- Miten niin "vielä"? jatkoin erittäin kummastuneena, - eihän tuo asia ole edes millään lailla ajankohtainen...
- No siten niin, että kohta en tee niitä ollenkaan! kivahti tyttäreni, aiheesta jo ilmeisen kiusaantuneena.
- Hetkinen... aloitahan alusta. Mikä siellä nyt tarkalleen on ongelma? (...ja mikä vuosi siellä on...?)
- No kun mummi sanoi, että on parempi tehdä heti. Ja jotain sellaista, että jos jo nuorena...
- Höpö höpö. Eihän mummi nyt sellaista sanoisi. Sinähän olet tokaluokkalainen...
- Sanoipas, että pitää tehdä ja että niistä pitäisi kaiken lisäksi vielä tykätä!
- Täh...? Siis tietysti pitääkin, mutta... eihän tuossa nyt kuitenkaan ole mitään järkeä.
- Niin mummi kuitenkin sanoi.
- Siis... mitä kautta tämä aihe on edes tullut puheeksi...?
- Mummi sen aloitti ja sanoi, että puhutaan siitä sitten kun isi tulee.
- Kyllä nyt jotenkin tuntuu siltä, että se on aivan varmasti kaikkein viisainta...

Vaihdoimme sitten puheenaihetta ja puhuimme puhelumme "normaalisti" loppuun, edelleen hieman häkeltyneissä tunnelmissa tosin - varmasti kumpikin.
 

Illalla koko mysteeri selvisi. Kyse ei sittenkään ollut aikahypystä, vaan siitä, että puhelinlinjan heikosta äänenlaadusta johtuen, isi oli kuullut yhden sanan hieman väärin. Kyse olikin koko ajan ollut vain läksyjen teosta - eikä tietenkään lasten.

Kaikkien väärinkäsitysten äiti, ahaa-elämyksen vastakohta ja itse ahaa-elämyskin - siinäpä onkin saldoa yhdelle iltapäivälle.
 

Oli miten oli: terveisiä vuodesta 2032, tulkaahan perässä.